Kamal Palani Jafi Päivystävä demari, joka on vapaa-ajattelija, aktivisti ja ääridemokraatti.

Ihmisoikeuksien vastustajat eivät ansaitse sananvapautta

Oikeus lakkautti natsijärjestö vastarintaliikkeen. Meidän on piirrettävä selkeät rajat sille, mikä on yhteiskunnassa sallittua ja mikä ei. Sananvapautta on aina puolustettava. Ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista ja noudattamista ei pitäisi olla asiaa sananvapauden hedelmiin. Yhteiskuntaa pitää rakentaa siten, että ihminen voisi aina sanoa mielipiteensä lain puitteissa. Tämä lain puitteissa-asia on monille jäänyt hämärän varjoon. On pyrittävä selkeyttämään lain rajoja ja sen jälkeen sivistämään ihmisiä jokaisella elämän sektoreilla. Suomen on suhtauduttava erittäin vakavasti  kaikkiin äärilaidan järjestöihin. Satavuotisessa Suomessa ei ole tilaa ääriliikkeille. Oikeuden päätös kieltää vastarintaliike oli oikeansuuntainen, mutta se ei valitettavasti riitä vielä. On päivitettävä lakeja ja muutettava pelisääntöjämme.

 

Konkreettiset toimenpiteet asian ratkaisemiseksi:

  1. Järjestö, jonka päämäärä tai toiminta rikkoo lakia, pitäisi kieltää.
  2. Toiminta, joka on perustuslain järjestyksen vastaista, pitäisi kieltää.
  3. Kielletyt järjestöt on lakkautettava ja sen varoja takavarikoitava.
  4. Kaikkien järjestöjen tunnusmerkit on kiellettävä, joitten tavoitteet ja päämäärät rikkovat ihmisoikeuksia ja demokratiaa.
  5. Puolueita pitäisi voida kieltää, jos puolueen päämäärä on rajoittaa Suomen vapaata demokraatista järjestystä, tai puolue esimerkiksi vaarantaa Suomen olemassaoloa.
  6. Kaikki väkivaltaiset tai väkivaltaan myönteisesti suhtautuvat järjestöt/ryhmittymät pitäisi kieltää ja tuomita oikeusistuimen edessä.
  7. Valvontaan ja viranomaisten resursseihin on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän rahaa.

 

Yleisesti:

Kaikkein lepsuinta linjaa vetää Ruotsi. Vaikka maan puolueet eivät teekään yhteistyötä avoimesti rasistisen puolueen ruotsidemokraattien kanssa, niin siitä huolimatta natsi-ideologia ja rasismia hehkuttavat järjestöt ovat saaneet vapaasti toimia. Suomen ei pidä seurata Ruotsin linjaa. Ääriliikkeiden väheksyminen ja lepsu politiikka sananvapauden nimissä on tuhoisia koko kansakunnan ihmisoikeuksien, vapauden ja demokratian kannalta.

On totta, että maissa, joissa rasistiset ryhmät on kielletty, ne toimivat silti. On totta, että ryhmät muuttavat muotoaan ja organisoituvat toisin. Vaikka lainsäädännöllisin keinoin ääriliikkeitä ei saadakaan koskaan kokonaan pois, niin on tärkeää tehdä heidän toiminnastaan ja toimimisestaan mahdollisimman vaikeaa. Ei maailman pahuutta saada koskaan kokonaan pois, mutta on parempi taistella sitä vastaan, kuin antaa pahuudelle tilaisuus nostaa päätään ja hankkia uusia vaikuttamiskanavia.

 

Kansainväliset sopimukset ja julistukset:

YK:n peruskirja nojautuu ihmisten synnynnäisen ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden periaatteisiin. Ihmisarvo ja yhdenvertaisuus ovat myös perusta, jolle ihmisoikeudet rakentuvat. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus toteaa, että kaikki ihmiset syntyvät vapaina, tasa-arvoisina ja oikeuksiltaan yhdenvertaisina. Ihmisoikeudet kuuluvat maailman kaikille ihmisille ilman minkäänlaista erottelua, riippumatta henkilön taustasta, asemasta tai muusta henkilökohtaisesta ominaisuudesta.

Ihmisoikeuksien yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat oikeuksiltaan samanarvoisia riippumatta iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta, sukupuolisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä tekijästä tai ominaisuudesta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (93 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Saksassa, jossa jopa natsi-ideologiaa sivuava ajattelu on kiellettyä, kansallissosialismin paluuta haikailevien lukumäärä kasvaa kasvamistaan.

Äärioikeiston kielto ja smanaikainen avoimien ovien politiikka luo kasvualustan oikeistolaisille ääriliikkeille.

Tampereen käräjäoikeus teki SVR:stä kielletyn hedelmän, jonka pariin nuoret ja juurettomat miehet hakeutuvat osin siksi, että se on kiellettyä.

Jafin manifesti ei toimi käytännössä, koska kieltolistan määrittelee kulloinkin vallassa oleva puolue. Ajautuisimme moisen kieltolistan käyttöönotolla yksipuoluediktatuuriin, kuten Saksassa kävi aikoinaan.

Käyttäjän IiroOrava kuva
Iiro Orava

Sanoisitko samalla tavalla jos SVR olisi joku ääri-islamistinen liike?

Ei kukaan tervepäinen lähde tälläiseen meininkiin mukaan vaan koska se on kielletty.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

"Tampereen käräjäoikeus teki SVR:stä kielletyn hedelmän, jonka pariin nuoret ja juurettomat miehet hakeutuvat osin siksi, että se on kiellettyä."

Niin koska olisihan se aika kornia jos valkoiset juurettomat miehet liittyisivät ISIS:iin, joka on myös kiellettyä.

Haluaako joku kertoa minulle mikä ero on SVR:N harjoittamalla terrorismilla ja ISIS:n harjoittamalla?
Onko se jotenkin erilaista jos suomalainen juureton mies menee viskelemään jonkun järjestön nimissä polttopulloja ja puukettelemaan kirjastossa ihmisiä kuin että se sama tapahtuu jonkun toisen toimesta???

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Se, että SVR ei ole syyllistynyt terrorismiin.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #68

Terrosimin määritelmän mukaan on, mutta miten vain.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Rikkooko anarkistien toiminta lakia, ja mitä näille pitäisi tehdä?

(Kyseessähän ei ole järjestö, tosin on joitain järjestöjä, jotka ovat anarkistisia/väkivaltaisia. Anarkisteilla on kuitenkin logo, pitäisikö sen käyttö kieltää?)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Olen samaa mieltä toisaalta..
Mutta jos tälle linjalle lähdetään niin sitten pitää olla tasapuolista..
Kuten Antifa ja sellaiset järjestöt? Onko feministiset ryhmät rasistisia ja tasa-arvoisia.. aika monet feministiset ryhmät haluaa syrjiä ja vihaavat miehiä.. Mitäs vielä? Onko kommunistiset atteet valtion kannalta suotuosia? Minusta Ei? Entäs kapitalismia kannatta? Kuten huomaat nopeasti. Tälle linjalle kun lähdettiin niin se ei ole mikään yksinkertainen taikka helppo tie?

Mutta pahoin pelkään että vallassa olevat saavat päättää ketkä ja mitkä ryhmät ovat syrjiviä ja vaarallisia..

Käyttäjän IiroOrava kuva
Iiro Orava

Kerro yksikin feministinen liike, joka vihaa miehiä. Antifassa on väkivaltainen siipi kyllä. Antifa on fasismin vastustamista ja suurinosa on ihan rauhallista porukkaa. Pitäisikö samalla sitten kieltää perussuomalaiset? Suurinosa on ihan rauhaa rakastavia, mutta mukaan mahtuu väkivaltaista porukkaa ja jopa raiskaajia.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Esim. jenkkien roskalehdistö kuten Vox, Buzzfeed ja Salon kirjoittavat feminismin nimissä erittäin vihamielistä tekstiä miehistä. Väittävät että on olemassa esim. raiskauskulttuuri tai patriarkaatti.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

-"Kerro yksikin feministinen liike, joka vihaa miehiä. Antifassa on väkivaltainen siipi kyllä. Antifa on fasismin vastustamista ja suurinosa on ihan rauhallista porukkaa. Pitäisikö samalla sitten kieltää perussuomalaiset? Suurinosa on ihan rauhaa rakastavia, mutta mukaan mahtuu väkivaltaista porukkaa ja jopa raiskaajia."-

Ja Helsingin kokoomuslainen pormestarikin on moninkertainen väkivaltarikollinen. Onkohan mies harjoittanut tehokasta katumista.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Pitäiskö sitten ne ja nuo ja nämä kieltää.. Niimpä.. Sinäpä sen kysymksen kysyit? Näköjään kansallissosialismin kannattajat pitää kieltää? Mites muut?

Mika Sarivaara-Satta

Sananvapautta ei vapaassa maassa tarvitse kenenkään ansaita.

Käyttäjän IiroOrava kuva
Iiro Orava

"Oikeuden päätös kieltää vastarintaliike oli oikeansuuntainen, mutta se ei valitettavasti riitä vielä. On päivitettävä lakeja ja muutettava pelisääntöjämme."

Samaa mieltä. Meillä on äärioikeistolaisia eduskunnassakin. Tietysti ne on sinne äänestetty, eikä tälläistä pidä alkaa estelemään, mutta kyllä pitää ottaa yleisesti rasismista tehdä tuomittava ja mahdollisesti rankaistava teko. Nyt on annettu liikaa köyttä ja oikeistolainen vihapuhe on täyttänyt sosiaalisenmedian. Perussuomalaisilla ei ole mitään halua puuttua kannattajiensa harjoittamaan vainoon, kiusaamiseen uhkailuun ja vihapuheeseen, joten muiden on se tehtävä. Mielestäni tässä voidaan ottaa käyttöön koviakin keinoja. Ovathan monet perussuomalaiset jo valmiiksi uhriutuneetkin.

Ps: äärioikeistolaisuuskin tulee karsiutumaan, kun ihmiset ovat koulutettuja, sivistyneitä ja osaavat kyseenalaistaa oikeistopopulistisen öyhötyksen. Äärioikeistolaisuus ja ääri-islam ovat tässäkin asiassa täysin toistensa kaltaiset.

Ari-Tapio Talaskivi

Onkos äärivasemmistolaisia? Ai niin, ne onkin niitä parempia väkivallantekijöitä. Toivon todella, että ymmärsin väärin nuo tämän kommentin "kovat keinot". Varmaan hienoa olla noin hyvä ihminen kuin sinä olet, joku päivä sitten olit käskemässä jotain toista suomalaista pois kotimaastaan ratkaisuna hänen "vihapuheeseensa".

Käyttäjän IiroOrava kuva
Iiro Orava

Onko joku joskus sanonut vasemmiston väkivallan olevan parempaa, vai onko tämä vain harhaisten äärioikeistolaisten aivopieruja?
Kova keinot on niitä, että ei katsota enää sormien läpi tätä äärioikeiston sairasta menoa. Miten tuo eroaa ääri-islamista enään mitenkäön?

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #47

"Kova keinot on niitä, että ei katsota enää sormien läpi tätä äärioikeiston sairasta menoa. Miten tuo eroaa ääri-islamista enään mitenkäön?"

No siten, että Koraania ja Muhammedin ajatuksia saa levittää vapaasti mutta äärioikeistolaisia ajatuksia ei.

Käyttäjän IiroOrava kuva
Iiro Orava Vastaus kommenttiin #54

Ei kukaan SAA levittää vihaa sen enempää kun toinen. Koraanissa on monia ulottuvuuksia, tietysti siunlainen ihminen on varmaan vaan jostain Suomi24-sivulta lukenut ne omaa mieltäsi kiihottavimmat kohdat vaan.

Kukaan ei saa vihaa levittää, mutta silti sitä levitetään nimenomaan äärioikeisto/oikeistopopulistien ja radikaali-islamistien toimesta. Älä puhu paskaa väittämällä, että äärioikeisto ei muka saisi levittää omaa sontaansa. Nehän täällä kovimmassa äänessä on ja kun vastustat sitä vihanlietsontaa, johon kuuluu mm. raiskausuhkaukset ym. väkivallalla fantasiointi, niin jo alkaa se uhriutuminen, että muka yrität rajoittaa heidän sananvapautta. Tästä parhaana esimerkkinä toimii juurikin Perussuomalainen puolue.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #81

"Koraanissa on monia ulottuvuuksia, tietysti siunlainen ihminen on varmaan vaan jostain Suomi24-sivulta lukenut ne omaa mieltäsi kiihottavimmat kohdat vaan."

Ongelma onkin siinä, että Koraanin alkuperäiset rauhantahoiset jakeet Koraani itse kumoaa myöhemmillä sotaisilla jakeilla. Tämä on Koraaniin kirjattu abrogaation periaate (jae 2:106). Tätä ei 99% länsimaisista lukijoista tiedä. Muslimit itse eivät sitä tietoa levittele, ymmärrettävästä syystä.

Käyttäjän Laali kuva
Raili Sergejeff Vastaus kommenttiin #47

Se on niitä aivopieruja. Äärioikeisto tulkitsee asioita juuri siten, kuin heidän agendalleen sopii - aina!

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Kannattaako joku eduskunnassa oleva väkivaltaista toimintaa?

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

"Kannattaako joku eduskunnassa oleva väkivaltaista toimintaa?"

Käytännössä kaikki jotka eivät ole valmiita kieltämään Koraanin levittämistä Suomessa ja profeetta Muhammedin seuraamista. Muhammed on kaikkien muslimien ikuinen esikuva joka sanoi kuolinvuoteellaan: "Minut on tehty voitokkaaksi terrorilla".

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

"Ihmisoikeuksien yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat oikeuksiltaan samanarvoisia riippumatta ... vakaumuksesta, mielipiteestä..."

Näiden ihmisten vakaumus ja mielipide ei kuitenkaan ollut samanarvoinen muiden mielipiteiden kanssa ja jopa niin alhainen, että heidän vakaumus ja mielipide piti kieltää.

En voisi olla enempää eri mieltä vastarintaliikkeen kanssa asioista, mutta tässä tilanteessa olen heidän puolellaan.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Vastustaako kurdit ihmisoikeuksia kun eivät halua turkkilaisia kotiinsa, alueilleen?

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Ihmisoikeuksien vastustajat eivät ansaitse sananvapautta"

Olen täysin samaa mieltä ja näin ollen koko taide- ja kulttuurialat tulisi poistaa ihmisoikeuskeskusteluista, koska ne rikkovat ammatillisen järjestäytymisen ihmisoikeutta.

Käyttäjän RaunoJrvenp kuva
Rauno Järvenpää

Tää herrahan kieltää itte ittensä.

Käyttäjän KaleviLehtinen kuva
Kalevi Lehtinen

Petri Pakarinen, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Täytyy muistaa että jos "ihmiseltä kielletään kynä, seuraavaksi siinä kädessä voi olla miekka".Ja vielä, joko sensuuria on tai sitä ei ole, välimuotoa sensuurissa ei ole !!

anita frisk

Jos "ihmiseltä kielletään kynä, seuraavaksi siinä kädessä voi olla miekka" kuulostaa kyllä hienolta, mutta epäilenpä että nämä Euroopan kaaokseen saaneet ovat ensin pitäneet kädessään miekkaa ja sitä pännää sitten vasta kun ovat Euroopassa koulunpenkille joutuneet.

Sensuurin suhteen pitää olla täysi puolueettomuus joka koskee kaikkia ja kaikkea, uskonnosta tai ideologiasta riippumatta. Sensuurissa ei pitäisi eikä varsinkaan saisi olla välimuotoja. Vähän kuin raskaus: sitä joko on tai ei. Media tosin on keksinyt itsesensuurin: jos faktat loukkaavat ideologiaa, niitä ei julkaista. Näppärää.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

"Ihmisoikeuksien vastustajat eivät ansaitse sananvapautta" Voin kuvitella tämän koskevan myös vanhoillisempia islaminuskoisia?

Kuvauksessa olevan "ääridemokraatti" sanan voinee tämän kirjoituksen myötä varmaan poistaa?

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Moni kakku päältä kaunis...

On jäänyt blogistilta ”iso kuva” hahmottamatta.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Ihmisoikeuksien vastustajat eivät ansaitse sananvapautta"

Tuosta ei ole kovin pitkä matka ajatusrakennelmaan, että esim. sosialismi on ihmisoikeus, ja että sosialismin vatustajat eivät ansaitse sananvapautta... ja samaa rataa voidaan jatkaa täydelliseen totalitarismiin saakka.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Hyvä Juhani, tiedät itsekin, ettei tuo ole totta, mutta ihan vain kiinnostuksen takia, voisitko ystävällisesti jotenkin edes perustella väitettäsi.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Historia sen opettaa, pieni retoriikalla kikkailu vie pitkälle. Kuten natsiSaksassa, ensin luodaan ongelmaan yksinkertainen aiheuttaja, julistetaan ihmisryhmä aiheuttajiksi ja aloitetaan vaino.
Meidän tilanteessa ongelma on terrorismi ja maahanmuuttajien heikko integraatio, aiheuttajia ovat rasistit ja rasisteja ovat kaikki ketkä maahanmuuttopolitiikkaa kyseenalaistavat.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Johan oli aasinsilta avaajalta.

Tajuaakohan edes itse ajatusrakennelmansa omituisuuksia ?

Jorma Hevonkoski

Surkea rikollisjengi yrittää kitistä sympatiaa uhrautumalla

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Sananvapaus on kaikista tärkein vapaus, koska sillä määritellään myös ajattelunvapautta. Sananvapaudet kieltävä yhteiskunta ei voi milloinkaan olla oikeudenmukainen yhteiskunta, eikä sillä ole mitään kunnollisia keinoja ratkaista ongelmiaan, koska niistä ei saa puhua.
Käräjäoikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen, koska päätöksestä on tietenkin valitettu hoviin.
Myös, jos tällaisen liikkeen merkittävyyttä haluaa pienentää, sen kieltäminen on aivan väärä keino.

Olli Nurmi

Väkivaltainen ja demokratian väkivaltaiseen lakkauttamiseen pyrkivä järjestö, joka on avoimesti julistautunut fasistiseksi, ei ansaitse paikkaa sivistyneessä yhteiskunnassa.

Natsisympatisointi on vastenmielistä ja vaarallista. Jokainen ihminen joka itsensä siihen viiteryhmään tahtoo liittää ei ansaitse paikkaa meidän yhteiskunnassa.

Good night white pride.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Ei sulla sitten käynyt mielessä että olisit näyttänyt ihmisille miksi natsit ovat väärässä ja näin tuonnut esille koko järjestön olemassaolon typeryyden? Ei kun kieltolait tulille ja nyrkit heilumaan, ihan sama keneen osuu.

Totalitaristit ovat ihmisroskaa ihan sama mistä suunnasta tulevat.

Olli Nurmi Vastaus kommenttiin #52

Ai pitää erikseen näyttää että natsit on ihmisroskaa :) juuh googlaapa itse. Lisäksi nyt puhuttiin nimenomaan natseista ja PVLstä.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Järjestö, jonka päämäärä tai toiminta rikkoo lakia, pitäisi kieltää.
...........

Tämä on vähän oudosti sanottu. Päämääränähän voi olla lain muuttaminen. Se ei tietenkään voi olla kiellettyä.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Avoimessa länsimaisissa yhteiskunnissa on aina pyritty pitämään yllä suurehkoa toleranssia myös epämiellyttäviä tai huonosti siedettyjä puheita ja mielipiteitä kohtaan. Ensinnäkin puheet ovat aina kaukana varsinaisista teoista, vaikka vihervasemmistolainen mielenlaatu ei tätä pysty ehkä käsittämään. Täytyy olla sen verran vaistoa, että pystyy näkemään ihmisen puheiden taakse tai kulissinomaisen ulkokuoren alle. Onhan jo idiotismin huipentuma, jos uskoo, että vain kauniita ajatuksia ilmoille tuovat henkilöt todella tekevät hyvää, ja että "rumia" puhuvat ihmiset ovat läpeensä pahoja ja toteuttavat kaikki puheensa.
En halua sellaista yhteiskuntaa, joka pakottaa jäsenensä siirappiseen tekopyhyyteen. Se olisi kammottavaa.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Aina löytyy toinen ihminen jonka mielipiteet tai tekemiset eivät sinua miellytä. Muutenkin ristiriidassa miten erinlaisuutta pitäsi laajemmin hyväksyä tänäpäivänä, oli sitten transu tai homo niin miksi ei uusnatsikin, kaikkia näitä käyttäytymisiä on ollut aikojen alusta vaikka nimitykset on suhteellisen nuoria.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Kyse on kuitenkin sosialistisesta puolueesta ja olisi kohtuullista puhua natsien sijasta sosialisteista.

Mikä siinä on niin vaikeaa?

Olli Nurmi

Minkä määritelmän mukaan natsit ovat sosialisteja?

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Kun historiaa katsotaan, kansallissosialistien agenda piti sosialistia elementtejä sisällään, vaikkakin se ei marxin oppeihin pohjautunutkaan: työllistäminen, yksityisen (usein juutalaisen) omaisuuden kansallistaminen.

Ihan samaan tapaan Italian fasistien poliittinen tavoiteohjelma oli hyvin yhtenäinen sadan vuoden takaisen työväenliikkeen ohjelmasta: mm. 8 tunnin työpäivä, naisten äänioikeus, tuotantolaitosten kansallistaminen. Ja nämä asiat fasistit saivat läpi.

Käyttäjän TapioLehtimki kuva
Tapio Lehtimäki

Et sitten, Olli, ole ilmeisesti ikinä kuullut kansallissosialisteista...

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Natsit eli kansallissosialistit. Ota Olli asioista ensin selvää ja sitten hutkit.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Käräjäoikeus tosiaan tuomitsi vastikään Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkautettavaksi. Oikeuden mukaan yhdistys panettelee ja solvaa kansanryhmiä ja levittää vihapuhetta. Jäämme näin ollen odottamaan, milloin käräjäoikeus kieltää Koraanin levittämisen.

Koraani panettelee ja solvaa ennen kaikkea juutalaisia, mutta lietsoo vihaa myös uskottomia ja kristittyjä vastaan. Tiedämme myös, että islamilaisissa seurakunnissa saarnataan Koraanin mukaisesti ja kehotetaan seuraamaan profeetta Muhammedin elämäntapaa.

Muslimit ovat käyttäneet loukkaavia ja vihamielisiä ilmaisuja mm. seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan, kuten Mellunmäen imaami Abbas Bahmanpour joka edellytti taannoin julkisessa tilaisuudessa homojen tappamista.

Muslimit ovat harjoittaneet haditheihin perustuvaa ”väkivaltaa sekä häirintää” josta käräjäoikeus tuomitsi Vastarintaliikkeen. Muslimit selittävät Vastarintaliikkeen tavoin väkivallan itsepuolustukseksi, islamiin kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan.

Onhan se nyt kumma jos yksi yhdistys kielletään näillä perusteilla mutta toista ei. Vai onko se sitä uskonnon vapautta? Vastarintaliike voikin sitten ilmoittautua uskonnolliseksi yhteisöksi. Valitsee vain jonkin sopivan jumalan itselleen. Ainakin Baal ja Molok taitavat olla vapaina.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Hyvä Jouni, jos ajatellaan, miten uskonnot ylipäätään ovat iskeneet "vastustajiaan", kaikki uskonnot pitäisi kieltää.

Oletko Jouni siis sitä mieltä, että kaikki uskonnot pitäisi kieltää?

Henkilökohtaisesti en ole uskontoja vastaan, mutta en todellakaan ymmärrä ihmeellisiä uskonnon harjoittajia ja heitähän löytyy kaikista uskontokunnista.

"Why do different religions hate each other? No, they do not. Religions are lofty ideas of how we can live in harmony with each other. Religious followers however, that is another question..."

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

-"Oletko Jouni siis sitä mieltä, että kaikki uskonnot pitäisi kieltää?-"

En suinkaan. Tiedän vain yhden uskonnon joka perustuu vihaan, rasismiin, alistamiseen ja muitten uskontojen sekä ateistien väkivaltaiseen hävittämiseen. Se uskonto on nimeltään islam.

Muhammadin profeetallinen ura jakautuu kahteen vai­heeseen. En­simmäi­nen on Mekka, jossa hän työskenteli käännyt­täen rauhanomaisesti ihmisiä isla­miin; toinen on Medi­nan kaupunki jossa hä­nestä tuli voi­makas poliittinen ja soti­laallinen joh­taja.

Mekassa Muhammed saarnasi katumusta, ar­me­liaisuutta ja hyvänteke­väisyyttä, sa­malla kun ihmiset kohtelivat häntä nöyryyttävästi. Myö­hemmin Medi­nassa tapaamme ko­mentajan ja strategin, joka systemaatti­sesti kukistaa ja tappaa vastustajansa.

Koraanissa vallitse abrogaation periaate, joka ilmaistaan suurassa 2:106. Sen mukaan tulkintatapauksissa Koraanin uudemmat jakeet korvaavat vanhemmat.

Esimerkiksi lempeä Koraanin kohta 2:256 ilmestyi juuri sen jälkeen, kun muslimit saapuivat Mekasta Medi­naan ja olivat vielä puo­lustuskyvyttömiä:
"Ei uskontoon pakoteta, vaan hurskaus ja harha ovat selvästi eril­lään. ..." (2:256)

Medinassa Muhammedin valta kasvoi, ja hän alkoi likvidoida vastustajiaan. Esimerkiksi Jae 9:5, joka yleisesti tunnetaan Miekkajakeena, ilmestyi Mu­hammadin elä­män lop­pupuolella:

"Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, tap­pakaa uskottomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saarta­kaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät ru­kouk­sensa ja antavat al­muja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on An­­teek­sian­tava." (9:5)

Koska Miekkajae on ilmestynyt myöhemmässä vaiheessa Muhammadin elä­mää kuin esimerkiksi 50:45, 109 ja 2:256, se kumoaa rauhanomaiset käskyt kuten ja­keessa 2:106 määrätään.

Kehotus lyödä tottelematonta vaimoa (Koraani suura 4:34)
Kehotus tappaa juutalaisia ja kristittyjä (Koraani suura 9:29)
Kehotus terrorisoida ei-muslimeja (Koraani 8:12)
Kehotus ottaa seksiorjia (Koraani 4:3)
Kehotus teeskennellä todellisista tavoitteistaan (Koraani 3:28)
Kehotus sotia vääräuskoisia vastaan (Koraani 9:123)
Kehotus alistaa koko maailma tarvittaessa väkivaltaa käyttäen Allahin valtaan (Koraani 9:33).

Profeetta Muhammed: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, tappakaa hänet.” (Sahih Buk­hari 9:84:57)

Islamissa ei ole todellisuudessa mitään hyvää, koska Koraanin rauhanomaiset jakeet sijoittuvat Muhammedin elämän alkupuolelle ja ne kumoutuivat myöhemmässä vaiheessa. Sama koskee tietysti haditheja, jotka kertovat Muhammedin elämästä.

Pitää toki muistaa että läheskään kaikki muslimit eivät ole pahoja, raiskaajia, tappajia. Se ei kuitenkaan johdu siitä että he kunnioittavat uskontoaan ja seuraavat profeettansa esimerkkiä. Se päinvastoin johtuu siitä että he ovat maallistuneita, eivät tunne Koraania eivätkä piittaa profeetastaan.

Ongelma syntyy siinä kohtaa, kun maltillisten muslimien pitäisi tuomita islamilainen terrori. Esimerkiksi ISIS edustaa puhdasta islamia ja elää tarkasti Muhammedin esimerkin mukaan. Miten muslimi voisi tuomita sen?

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #34

Ja seuraavaksi joku voisi sitten luetella kaikki vanhan testamentin osat, joissa kehoitetaan tappamaan melkeinpä kaikki...

Hyvä Jouni, jos minkään uskontokunnan kirjan mukaan pitäisi tuomita henkilöitä, me kaikki olisimme tuomittuja.

Sinä esimerkiksi et ole hyvä kristitty. Et välitä toisita mitään, et pyydä anteeksi, et halua tehdä hyvää kenellekään ja et etenkään ole avoin muita kohtaan.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen Vastaus kommenttiin #37

Kristin usko onkin uudistunut aikojen saatossa vastaamaan nykyaikaa. Islamin tulkinta ei ole muuttunut juuri 1400 vuoteen.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #43

Täysin totta, mutta miten tuo auttaa mitenkään?

Tässä ei ole kyse uskonnoista. Suoraan sanottuna kristinusko on suurin piirtein täysin sama kuin islaminusko. Kyse on kulttuurista ja oikeastaan oikeudesta olla täysin vapaa ja itsensä kaltainen.

Ero on juuri siinä, että Länsimaissa valtio ja kirkko erotettiin toisistaan, mitä ei ole vielä tapahtunut kaikkialla. Paras lopputulos saataisiin, jos kaikki maat tekisivät tämän.

Kaikki täällä valittavat muslimeista, mutta unohtavat täysin, että jos Kiinasta ja sen ajattelutavasta tulee vallitseva, voimme täysin unohtaa länsimaisen vapauden.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #37

"Ja seuraavaksi joku voisi sitten luetella kaikki vanhan testamentin osat, joissa kehoitetaan tappamaan melkeinpä kaikki... "

Vertaus on absurdi.

Vanha Testamentti ei ole elämänohje kristityille. Eihän kristittyjä (so. Kristuksen seuraajia) ollut edes olemassa kun Vanha Testamentti kirjoitettiin.

VT on juutalaisen kansan historia, johon sisältyy ennustukset Kristuksen tulemisesta. Kristittyjen elämänohje on Uudessa Testamentissa. Rauhan ruhtinas Jeesus Kristus on tarkoitettu kristittyjen ikuiseksi esikuvaksi, aivan kuten verinen sotapäällikkö ja karavaanirosvo profeetta Muhammed on tarkoitettu muslimien ikuiseksi esikuvaksi.

Toiseksi, VT ei sisällä myöskään nykyajan juutalaisille käskyjä ja kehotuksia "tappaa melkein kaikki". Se on historiateos joka kertoo mm. menneisyyden sodista ja kansanmurhista. Toki paljosta muustakin. Eihän toki vaikkapa Napoleonin sotien historia tarkoita, että ihmisten pitäisi ne luettuaan ryhtyä sotimaan ja tappamaan.

-"Hyvä Jouni, jos minkään uskontokunnan kirjan mukaan pitäisi tuomita henkilöitä, me kaikki olisimme tuomittuja."-

Niin me olemmekin. Siksi Kristus tuli henkilökohtaisella uhrillaan sovittamaan meidän syntimme Jumalan edessä. Ihminen joko ottaa Kristuksen vastaan tai sitten kieltää hänen sovitustyönsä. Valinta on vapaa.

-"Sinä esimerkiksi et ole hyvä kristitty. Et välitä toisita mitään, et pyydä anteeksi, et halua tehdä hyvää kenellekään ja et etenkään ole avoin muita kohtaan."-

Tuossa on paljon perää, mutta se ei johdu siitä että yritän seurata Kristusta, vaan siitä että epäonnistun siinä turhan usein.

Sen sijaan esimerkiksi ISIS onnistuu profeetta Muhammedin seuraamisessa loistavasti. Koraanin mukaan kaikki ISISn taistelijat pääsevät paratiisiin.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola Vastaus kommenttiin #37

Hrm. Niin. Kyse ei ole siitä, mitä väkivaltaisuuksia jossakin kirjoissa lukee, vaan siitä toimitaako Herran Vuonna 2017 kyseisten kehoitusten mukaisesti.

Käsittääkseni kristityt eivät tapa Vanhan Testamentin kehoitusten mukaisesti. Tämä nyt pitäisi olla selvää kaikille.

Muslimien suhteen onkin sitten eri asia, eokö niin?

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #65

"Käsittääkseni kristityt eivät tapa Vanhan Testamentin kehoitusten mukaisesti."

Suomalaisilla on yllättävän yleinen luulo, että Vanha Testamentti sisältää kehotuksia tai käskyjä kristityille. Siellä ei ole yhtään kehotusta kristityille.

Edes 10 käskyä eivät sisälly kristinuskon kaanoniin. Vanhan Testamentin kirjoittamisen aikana maailmassa ei ollut kristittyjä.

Kristittyjen elämänohje on Uusi Testamentti, jossa kerrotaan Kristuksen opetukset ja elämä. Vanha Testamentti on juutalaisen kansan historia ja sisältää ennustukset Kristuksen tulemisesta.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #34

Linkkaanko minä tähän kaikki Raamatun jakeet, joista voisi vetää ties minkälaisia johtopäätöksiä - Koraaniin kun kuuluu VT ja UT, jos et tiennyt.

Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia. (Vähän samaa Islamissa.)

5. Moos. 22:23-24 Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi. (Pitääkin mennä kivittään seuraava raiskauksen uhri, tai naittaa hänet raiskaajalleen.)

Efes. (Paavali) 6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.
”Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niin kuin Kristukselle”. )Pitääkin ostaa muutama orja.)
2. Moos. 21:15, 21:20-21 Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus (vaikka orja kuolisi lyönnistä, kunhan ensin kituu yli 2 päivää).

3. Moos. 20:9-12 Homot ja avionrikkojat on tapettava. (Kun ottaa huomioon Suomen avioerotilastot, niin tää tulis varmaan tarpeeseen.)

Kor. (Paavali) 6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.

4. Moos. 11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi. (Moni suomalainen valittaja ei pääse taivaaseen.)

Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua. (Vähän niin kuin suomalaiset muutenkin tekee.)

3. Moos. 21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille. (Mssä ne saksalaiset suihkut on kun niitä tarvii?)

Miksi muuten yksikään kristitty ei ole valvollinen tuomitsemaan valkoisen kristityn tekemää terrori-iskua Jumalan nimissä? Tätä tapahtuu myös ympäri maailmaa, USAssa enimmäkseen kuitenkin, enkä ole kuullut, enkä nähnyt yhdenkään tekevän niin.
Ja tietysti suurin osa kristityistä on maallistuneita, kirkossa käydään vain sunnuntaisin ja kaste annetaan, että kirkko voi periä veronsa. Mutta ihan oikeasti, jos kristityt alkaisivat elämään kun RAAMATTU sanoo, niin eipä eroja paljoo olisi "puhtaaseen" Islamiin verrattuna.

Koraanin pahimmat kohdat ovat usein Raamatusta.
5. Moos. 13:13-16 ”Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia … teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa.

Ilmeisesti yhteiskunta elää synnissä, kun lapsienkin kuritus on lain mukaan kielletty.
13:24, 19:18, 22:15, 23:13-14, 29:15 Hakkaa lapsiasi.
29:19 Hakkaa orjiasi kuin lapsiasi. Älä yritä parantaa heitä pelkin sanoin.
30:17 Jos haukut isääsi tai olet tottelematon äidillesi, korpit nokkivat silmämunasi.

Roomalaiskirjeet
8:33 Kristittyä ei voi syyttää mistään väärästä teosta.

2. Mooseksen kirja (Exodus):
21:15, 21:20-21 Jos lapsi lyö vanhempaansa, hänet on surmattava. (Ehkäpä se kolmevuotias oli vain tottelematon kun isä puukotti hänet kuoliaaksi. Hyvä että joku seuraa uskontoaan.)
Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus, paitsi jos orja kuolee ennen kuin päivä tai pari on kulunut, jolloin miestä on rangaistava.

4. Mooseksen kirja (Numeri)
11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
14:18 Lapsia pitää rangaista iso-iso-isoisien teoista.
15:32-36 Mies kerää keppejä lauantaina (sapattina). Jumalan mukaan siitä hyvästä hänet on tapettava.
31:14-18 Mooses kehottaa miehiään tappamaan miehet ja ei-neitsyet mutta pitämään neitsyet itsellään (ilmeisesti seksuaalipalveluksiin).

Kyllä RAAMATTU on ihana ja rauhaa rakastava kirja! :DDD

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen Vastaus kommenttiin #67

Hitto kun nuo papitkin aina sunnuntaisin saarnaavat noista kohdista

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #71

Riippuu kuule ihan siitä missä seurakunnassa käy. Nokian Missiossa oli ihan mielenkiintoista kuunnella Koiviston saarnoja - vaikka myöhemmin itse lankesi :P

Raamatusta on yhtä monta tulkintaa ja oppinuoraa kuin on seurakuntia ja seurojakin - ihan samalla tavalla kuin MISSÄ TAHANSA uskonnossa!

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #67

>Vivian Laukka: "Linkkaanko minä tähän kaikki Raamatun jakeet, joista voisi vetää ties minkälaisia johtopäätöksiä - <

Linkkaa vain ...

>Koraaniin kun kuuluu VT ja UT, jos et tiennyt.<

En tiennyt, eikä kirjoituksesi perusteella selviä miksi pitäisikään. Koraani löytyy netistä. VT ja UT eivät ainakaan sieltä löydy.

Vivian Laukka: Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia. (Vähän samaa Islamissa.)

Höpö höpö.

Efesolaiskirje 5
22. Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle;
23. sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.
24. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
25. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,

(Raamattua ei ole tarkoitettu yhteiskunnallisen muutoksen pamfletiksi. Eihän siitä kauaa ole kun Euroopassa naiset saivat edes äänioikeuden ja perimisoikeuden ...)

Efesolaiskirje 5
5. Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niinkuin Kristukselle,
6. ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo,
7. hyvällä mielellä palvellen, niinkuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä,
8. tietäen, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän saa takaisin Herralta, olkoonpa

Roomalaiskirjeet

Vivian Laukka: 8:33 Kristittyä ei voi syyttää mistään väärästä teosta.

Miksi vaivaudut keksimään omia "Raamatun tekstejäsi", Vivian Laukka...?

Raamattu: 8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi!
8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!

Muut lainaamasi kohdat ovat Vanhassa Testamentissa. Se sisältää Israelin kansan historian (myös ne veriset tapahtumat) sekä ennustukset Kristuksen tulemisesta. Vanha Testamentti EI sisällä ainuttakaan kehotusta tai käskyä kristityille - eihän kristittyjä ollut olemassa kun VT kirjoitettiin. Kymmenen käskyä eivät nekään sisälly kristinuskon kaanoniin.

En siksi lukenut Vanhan Testamentin "lainauksiasi", joskin oletan että lainauksesi ovat niiltäkin osin yhtä lailla vääristettyjä kuin lainaamasi Uuden Testamentinkin jakeet. Alkuperäiset tekstit löytyvät netistä helposti joten fabrikaatioiden tekemisessä menee aikasi hukkaan..

>Kyllä RAAMATTU on ihana ja rauhaa rakastava kirja! :DDD<

Kirjat eivät rakasta mitään tai ketään. Vanhan Testamentin kuvaukset kertovat historiallisista tapahtumista. Ei kai kukaan lähde tappamaan ja riehumaan vain siksi, että Aleksanteri Suuren tai Napoleonin sodista on kirjoitettu verta tihkuvia historiateoksia? Onhan Vanhassa Testamentissa toki paljon myös kaunista ja lempeää kerrontaa.

Uusi Testamentti kertoo Kristuksen elämän ja opetukset meille kristityille seurattavaksi. Kristuksen sanoma on ihana ja rahaa rakastava :)

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #79

"Vanha Testamentti EI sisällä ainuttakaan kehotusta tai käskyä kristityille - eihän kristittyjä ollut olemassa kun VT kirjoitettiin. Kymmenen käskyä eivät nekään sisälly kristinuskon kaanoniin."

Jeesus sanoi, että hän ei tullut lakia muuttamaan vaan täyttämään sen. Näin Ollen Mooseksen laki pitäisi olla voimassa, mikäli aikoo kristittynä seurata Jumalan sanaa.

"Uusi Testamentti kertoo Kristuksen elämän ja opetukset meille kristityille seurattavaksi."

Uusi Testamentti kertoo myös kuinka omistaa ja ostaa oikeaoppisesti orjia ja kuinka kurittaa heitä. Joten miksi orjien omistaminen on kiellettyä?

"Miksi vaivaudut keksimään omia "Raamatun tekstejäsi", Vivian Laukka...?"

Eipä niitä tarvitse keksiä, kun ne on siellä. Sehän on tietysti eri asia kuinka valikoiva näkö on, kuten monta kertaa on todistettu, niin rusinat pullasta on maallistuneen kristityn lempipuuhaa.

"Raamattua ei ole tarkoitettu yhteiskunnallisen muutoksen pamfletiksi. Eihän siitä kauaa ole kun Euroopassa naiset saivat edes äänioikeuden ja perimisoikeuden ...)"

Eli kun kirjan sivuilla tulee vastaan jotakin mikä ei miellytä, niin sen voi jättää pois? Silloin Raamattua ei voi noudattaa täydellisenä Jumalan sanana, joten se on pelkkää sanahelinää, kehotus sieltä ja toinen täältä ja kaikki muu voidaan unohtaa - Eipä tuu yllätyksenä.

Lisää "omia" Raamatun tekstejä:

Matteuksen evankeliumi
3 Jeesus vastasi heille: "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyä perinnäissäännöillänne? 4 Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'. 5 Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi', 6 hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan. 7 Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi:

8 -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,
mutta sen sydän on kaukana minusta.
9 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."

Kuten huomaa, Jeesus kehottaa ihan selvästi rankaisemaan kuolemalla niitä jotka niskuroivat vanhempiaan vastaan ja ei seuraa niitä LAKEJA jotka jumala heille on antanut.

Nyt pitää äkkiä mennä kivittämään kaikki jotka ovat syöneet katkarapuja!!!

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #84

Vivian Laukka: "Jeesus sanoi, että hän ei tullut lakia muuttamaan vaan täyttämään sen. Näin Ollen Mooseksen laki pitäisi olla voimassa, mikäli aikoo kristittynä seurata Jumalan sanaa."

JS: Onneksi erehdyt tässäkin asiassa ... :)

1. Siinä toki olet Vivian oikeassa, että Jeesus tuli täyttämään Mooseksen lain. Johtopäätöksessä kuitenkin erehdyt. Se on ymmärrettävää, koska ilman Jumalan tarkoituksen käsittämistä asia ei avaudu. Se tarkoitus kyllä selviää Raamatusta.

1.a Mooseksen laki oli Jumalan asettama. Se laki kuitenkin on niin ankara, ettei kukaan ihminen ole kyennyt elämään sen mukaisesti, paitsi yksi - Jeesus Kristus.

1.b Jeesus Kristus tuli täyttämään Mooseksen lain, koska hän yksin pystyi siihen. Sen seurauksena hän oli 100% viaton ihminen tapettavaksi sovitusuhrina. Ketkään hänen uhriinsa vetoavat ihmiset eivät joudu Jumalan tuomion edessä kadotukseen Mooseksen lain rikkomisesta.

1.c Kun Jeesus kuoli ristillä, Vanha Liitto eli Mooseksen laki lakkasi olemasta voimassa. Se korvautui Uudella Liitolla. Uusi liitto perustuu Jumalan armoon Kristuksen uhrautumisen kautta.

1.d Uuden liiton voimaan astuminen ja Vanhan liiton päättyminen näytettiin ihmisille konkreettisesti, kun Jerusalemin temppelin esirippu repesi Jeesuksen kuoleman hetkellä. ”Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. Sillä hetkellä temppelin esirippu repesi kahtia, ylhäältä alas asti” (Matt. 27:50-51a).

1.e Esiripun repeäminen merkitsi, että tie kaikkein pyhimpään on nyt avoinna kaikille, sekä juutalaisille että pakanakansoille. Jeesuksen kuollessa ja esiripun repeytyessä Jumala poistui kaikkein pyhimmästä, eikä koskaan enää asu ihmiskäsien rakentamassa temppelissä (Apt. 17:24).

VL: "Uusi Testamentti kertoo myös kuinka omistaa ja ostaa oikeaoppisesti orjia ja kuinka kurittaa heitä. Joten miksi orjien omistaminen on kiellettyä?"

JS: Kirjoittelet aika paljon omiasi, kuten olen osoittanut vertaamalla sinun tekstejäsi Raamatun teksteihin. Annapa Uudesta Testamentista luku ja jae joka kertoo 'kuinka omistaa ja ostaa oikeaoppisesti orjia ja kuinka kurittaa heitä".

Mitä orjien omistamiseen tulee, niin eikö ole hyvä että se on nykyään kiellettyä? Kristuksen elinaikana ei ollut. Muista, että Kristus ei ollut poliitikko vaan ihmiskunnan syntien sovittaja. Kristuksen oma esimerkki rakkaudellisesta suhtautumisesta ihmisiin johti lopulta kristityissä maissa laillisen orjuuden loppumiseen.

>"Miksi vaivaudut keksimään omia "Raamatun tekstejäsi", Vivian Laukka...?"<

VL: "Eipä niitä tarvitse keksiä, kun ne on siellä."

JS: Minä tuossa edellä jo näytin etteivät ne ole siellä, vaan että kirjoitit omia tekstejäsi Raamatun teksteinä. Raamatun tekstit löytyvät netistäkin kun googletat Johanneksen evankeliumi, Matteuksen evankeliumi jne.

VL: "rusinat pullasta on maallistuneen kristityn lempipuuhaa."

JS: Siinä olet oikeassa. Olet siis myös itse maallistunut kristitty ...?

>"Raamattua ei ole tarkoitettu yhteiskunnallisen muutoksen pamfletiksi. Eihän siitä kauaa ole kun Euroopassa naiset saivat edes äänioikeuden ja perimisoikeuden ..."<
VL: "Eli kun kirjan sivuilla tulee vastaan jotakin mikä ei miellytä, niin sen voi jättää pois?"

JS: En ole sellaista väittänyt.

VL: "Silloin Raamattua ei voi noudattaa täydellisenä Jumalan sanana, joten se on pelkkää sanahelinää, kehotus sieltä ja toinen täältä ja kaikki muu voidaan unohtaa - Eipä tuu yllätyksenä. "

JS: Kyllä Raamattu täytyy ottaa täydellisenä Jumalan sanana.

VL: Lisää "omia" Raamatun tekstejä:
Matteuksen evankeliumi

3 Jeesus vastasi heille: "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyä perinnäissäännöillänne? 4 Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'. 5 Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi', 6 hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan. 7 Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi:
8 -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,
mutta sen sydän on kaukana minusta.
9 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."

JS: Näinhän se on ...

VL: "Kuten huomaa, Jeesus kehottaa ihan selvästi rankaisemaan kuolemalla niitä jotka niskuroivat vanhempiaan vastaan ja ei seuraa niitä LAKEJA jotka jumala heille on antanut."

JS: Ei Jeesus tuossa kehota rankaisemaan kuolemalla niitä jotka niskuroivat vanhempiaan vastaan ja eivät seuraa niitä lakeja jotka Jumala heille on antanut. Sitä paitsi Jeesus puhuu kiroamisesta, ei niskuroinnista.

Taas väärensit Raamatun tekstiä, Vivian ... :)

'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'. Nuo määräykset löytyvät Vanhasta Testamentista. Jeesus viittaa jälkimmäiseen ja toteaa, että niin ankaran rangaistuksen Jumala on määrännyt ihmiselle vanhempiensa kiroamisesta. Hän ei kehota ketään tappamaan ketään vaan toteaa mitä Jumalan laki sanoo.

Sitten Jeesus menee tässä fariseusten kanssa käymässään keskustelussa varsinaiseen asiaan, joka on fariseusten tekopyhyys ja ahneus: "Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi', hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan."

Fariseukset olivat ahneita ja halusivat jopa lasten antavan lahjansa uhrilahjaksi (so. temppelille) sen sijaan että nämä olisivat auttaneet vanhempiaan. Mooseksen lakiin Jeesus viittasi siksi, että fariseukset eivät noudattaneet Mooseksen lakia vaikka vaativat sitä muilta.

Tässä keskustelussa fariseukset eivät edellytä lasten huolehtivan vanhemmistaan tai edes kunnioittavan heitä, vaikka Mooseksen laki vaatii vanhempiaan kiroavan lapsen kuolemalla rangaistavaksi. Fariseukset eivät siis itse seuranneet Jumalan asettamia lakeja.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #87

Kiitos, että olet osoittannut todeksi jälleen sen yksinkertaisimman asian, mitä et vain huomaa muissa uskonnoissa.

Vaikka minun todistuksessani uskonto on aina ollut täydellinen 10, niin sinä sanot minulle, etten osaa tulkita Raamatun tekstejä "oikein", vaan se taito on ilmeisesti vain "sinulla".

Raamatusta on yhtä monta tulkintaa kuin on sen lukijoitakin, sama pätee myös Tooraan ja Koraaniin - jonka ilmeisesti jätät huomiotta. Väität että Islam olisi jotenkin radikaali ja väkivaltainen uskonto, vaikka kyseessä on vain tulkinta siitä mitä on kirjoitettu - ihan samalla tavalla kuin Raamatusta saa väännettyä väkivaltaisia tulkintoja ja rauhanomaisia, Raamatusta voidaan poimia vain tiettyjä jakeita, joita saarnata seuraajille ja luoda näin tietynlainen tulkinta ja säännöstö mitä pidetään hyveenä.

Amerikkalaiset Evankelistat menivät Afrikkaan ja saarnasivat pelkkää vihaa siellä ihmisille, ja kuinkas sitten käväkään kun muutamat valtiot säätivät kuolemantuomiota tietyistä synneistä, joista evankelistat saarnasivat - mutta eivätpä sitten ottaneet vastuuta seurauksista.

JS: Siinä olet oikeassa. Olet siis myös itse maallistunut kristitty ...?

Minun onnekseni en kuulu mihinkään uskontoon, kun minua ei mihinkään ole kastettu, ja Uskonnontunnilla kävin vain siksi, että olin äidilleni mieliksi ja Lukiossa uskonnonkirjoittaminen oli helppoa.

JS: Kirjoittelet aika paljon omiasi, kuten olen osoittanut vertaamalla sinun tekstejäsi Raamatun teksteihin. Annapa Uudesta Testamentista luku ja jae joka kertoo 'kuinka omistaa ja ostaa oikeaoppisesti orjia ja kuinka kurittaa heitä".

Orjat, totelkaa maallisia isäntiänne. Pelätkää ja kunnioittakaa heitä ja palvelkaa heitä
vilpittömin sydämin, niin kuin Kristusta. Älkää olko silmänpalvelijoita ja
mielistelijöitä, vaan noudattakaa Kristuksen palvelijoina Jumalan tahtoa koko
sydämestänne. (Ef. 6:5-7)

Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä. Muistakaa, että
jokainen, joka tekee hyvää, saa siitä palkan Herralta, olipa hän orja tai vapaa (Ef. 6:7-
8)

Käytännössä UT:ssa ei vaadita orjien vapauttamista, koska Jeesuksen toinen tuleminen on niin "lähellä". Joitain ohjeita kuitenkin annettiin, esim. 1.Tim.6:1-2, Tit.2:9-10.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #93

VL: "Kiitos, että olet osoittannut todeksi jälleen sen yksinkertaisimman asian, mitä et vain huomaa muissa uskonnoissa.
Vaikka minun todistuksessani uskonto on aina ollut täydellinen 10, niin sinä sanot minulle, etten osaa tulkita Raamatun tekstejä "oikein", vaan se taito on ilmeisesti vain sinulla'."

Sinähän et Vivian edes tulkitse, vaan valitset jonkin raamatunkohdan, vääristät sen haluamaasi muotoon, ja sitten alat väitellä siitä. Eihän asiakeskustelusta sillä tavalla tule mitään.

VL: "Väität että Islam olisi jotenkin radikaali ja väkivaltainen uskonto, vaikka kyseessä on vain tulkinta siitä mitä on kirjoitettu".

Alla on esitetty esimerkkejä Koraanin käskyistä tappaa uskottomat.

Suura 9:123 Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat.
Suura 2:190-191 “Taistelkaa Allahin tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan … Surmatkaa heidät, missä heitä kohtaattekin … sillä epäjumalan palvelus on pahempi synti kuin tappaminen. ”
Suura 8:12 “Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: ”Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa. ”

Kerro millä perusteella tulkitset, että nuo suurat eivät kehota väkivaltaan.

VL: ihan samalla tavalla kuin Raamatusta saa väännettyä väkivaltaisia tulkintoja ja rauhanomaisia, "

Raamatun tekstejä ei pidäkään vääristää kuten sinä teet, kirjoitellessasi omia raamatunkohtiasi jotka sitten esittelet muka Raamatun teksteinä.

VL: "Raamatusta voidaan poimia vain tiettyjä jakeita, joita saarnata seuraajille ja luoda näin tietynlainen tulkinta ja säännöstö mitä pidetään hyveenä.
Amerikkalaiset Evankelistat menivät Afrikkaan ja saarnasivat pelkkää vihaa siellä ihmisille, ja kuinkas sitten käväkään kun muutamat valtiot säätivät kuolemantuomiota tietyistä synneistä, joista evankelistat saarnasivat - mutta eivätpä sitten ottaneet vastuuta seurauksista."

Turha sinun on siitä Raamattua ja Kristusta syyttää.

JS: "Kirjoittelet aika paljon omiasi, kuten olen osoittanut vertaamalla sinun tekstejäsi Raamatun teksteihin. Annapa Uudesta Testamentista luku ja jae joka kertoo 'kuinka omistaa ja ostaa oikeaoppisesti orjia ja kuinka kurittaa heitä".

VL: "Orjat, totelkaa maallisia isäntiänne. Pelätkää ja kunnioittakaa heitä ja palvelkaa heitä vilpittömin sydämin, niin kuin Kristusta. Älkää olko silmänpalvelijoita ja mielistelijöitä, vaan noudattakaa Kristuksen palvelijoina Jumalan tahtoa koko sydämestänne. (Ef. 6:5-7)
Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä. Muistakaa, että jokainen, joka tekee hyvää, saa siitä palkan Herralta, olipa hän orja tai
vapaa (Ef. 6:7-8)"

Toisin sanoen Vivian väärensit taas Raamatun tekstiä. Ei tuossa sinun tekstilainauksessasi puhuta sanaakaan siitä kuinka omistaa ja ostaa oikeaoppisesti orjia ja kuinka kurittaa heitä.

Ettäs kehtaat ...

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #79

"Uusi Testamentti kertoo Kristuksen elämän ja opetukset meille kristityille seurattavaksi. Kristuksen sanoma on ihana ja rauhaa rakastava :)"

Ei ollut Kristus rahaa rakastava - päinvastoin :D

Pahoittelen yhden kirjaimen pois jäämistä.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

-"Ihmisoikeuksien yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat oikeuksiltaan samanarvoisia riippumatta iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta, sukupuolisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä tekijästä tai ominaisuudesta.-"

Siis kaikki ihmiset ovat oikeuksiltaan samanarvoisia, paitsi Pohjoismainen Vastarintaliike. Ruotsissa sitä ei ole kielletty. Suomessa Demla ja poliittinen poliisi jyräävät. Tämä ei ollut kunniaksi Suomen poliisille ja oikeuslaitokselle.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Allah ei anna kenellekään suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa''

Suura itsessään on hyvin humaani.

On myös muita suuroja, joissa ei ole vihapuhetta.

Esim. suurvisiiri Ibrahimin tulkinta Koraanista sai jopa Suleimanin epäilemään suurvisiirin tulkintaa Koraanista.

Lopulta oli pakko saattaa Ibrahim autuaamman kultakaaren alle ja kirjoittaa hänestä rakkausrunoja.

Ibrahim oli tavattoman lahjakas ihminen, mutta halusi kaiketi tulla Muhametiksi Muhametin paikalle.

Edes Korkeakaari ei hänelle rinnakkaishallitsijana riittänyt.

Hirttoköysi oli valtakunnan hienonta silkkiä.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

''Allah ei anna kenellekään suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa''
Suura itsessään on hyvin humaani.
On myös muita suuroja, joissa ei ole vihapuhetta.-

Paha kyllä, Koraanin määräämän abrogaation periaatteen mukaan ne ovat kumoutuneet myöhemmin kirjoitetuilla jakeilla.

Islamin mukaan monijumaliset (luonnonuskontoja ja monia jumalia palvovat pakanat) on tapettava, elleivät he käänny muslimeiksi ja alistu Allahille, mutta kristityillä, zarathustralaisilla ja juutalaisilla on kolme vaihtoehtoa: 1) kääntyä muslimiksi ja alistua islamille, 2) tulla tapetuksi tai 3) elää muslimimaassa ns. "dhimminä", jolla ei ole täysiä kansalaisoikeuksia, ja joka joutuu maksamaan veroa tai suojelurahaa saadakseen elää muslimivaltiossa.

Käyttäjän JukkaKetonen kuva
Jukka Ketonen

"Panettelee ja solvaa kansanryhmiä ja levittää vihapuhetta"
Monijumalaisten (pakanain) ei sovi käydä Jumalan temppelissä, koska heidän epäuskonsa todistaa heitä vastaan. Turhiksi osoittautuvat heidän tekonsa, ja tulessa saavat he ikuisesti olla.
Jumalan temppelissä saa vain se käydä, joka uskoo Jumalaan ja viimeiseen päivään ja harjoittaa rukoilemista ja antaa säädettyjä almuja eikä pelkää ketään muuta kuin Jumalaa; siksi nämä ovat niitä, jotka saavat toivoa olevansa johdatuksen omia.

Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin.

Uskovaiset älkööt ottako uskottomia ystävikseen uskovaisten asemesta. Jos joku niin tekee, ei hänellä ole mitään puolustusta odotettavana Jumalalta. Teillä ei ole mitään pelättävää heidän puoleltaan . Jumala kehoittaa teitä pelkäämään vain Häntä, ja Hänen luoksensa te palaatte.

Vaikka en kannatakaan tiettyjä PVL:n periaatteita, niin jos PVL olisi uskonto, sitä ei olisi kielletty...

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Allah yolunda!

Kerro nyt viimeinkin minulle mihin matkani jatkuu?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Meidän pitäisi ensin löytää yhteisymmärrys siitä, mitä nämä ihmisoikeudet ovat. Itse myönnän, että luonnonoikeuden nojalla meillä ihmisillä on todellakin perustavia oikeuksia, mutta niihin pyritään nykyään sekoittamaan aivan muuta.

Esko Kotilainen

Kehoitaisin Jafin vain tutkiskelemaan omien uskonveljiensä höyrähtynyttä sontaa,eikä puuttua muiden sanomisiin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Viimeisin suura on 114. Lehmän suura on pisin.

Suurien väärentäminen ei ole islamin mukaista ja tuomio on hirtto.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Viimeisin suura on 114. Lehmän suura on pisin.

Suurien väärentäminen ei ole islamin mukaista ja tuomio on hirtto.

Käyttäjän AaroJuhanaKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Miksi sellaisia maita, joissa on voimassa kuolemanrangaistus islamista luopumisesta on hyväksytty YK:n jäsenmaiksi?
Uskonnonvapaus määritelty ihmisoikeudeksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa.

Jyrki Tikkakoski

Minä en ko. järjestöä kannata millään tavoin, mutta kyllähän käytäntö pitää olla kaikiille sama. Niin islamisteille kuin anarkisteillekkin. Outoa on myös Euroopan ihmisoikeus Tuomioistuimen päätös. Minun mielestä se on aivan eri kuin suomessa vastaava päätös. Kumpi on ns. "vahvempi". EIT sallii sananvapauden juuri niin kuin se pitää ollakin.
Suomessa on joku mystinen lakikirjassa tuntematon vihapuhe hämmentämässä soppaa.
Eussa meidän muutkin asiat päätetään: "Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen julistus sananvapaudesta: "Sananvapaus ei kata p e l k ä s t ä ä n sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen (EIT) mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.
Sananvapaus on turvattu ihmisoikeutena niin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa kuin perusoikeutena Suomen perustuslaissakin. Jos näin ei olisi niin a j a t u s r i k o s t e n käsittely tukkisi kaikki oikeusasteet"

Markus Korhonen

Kysymys kirjoittajalle: Tulisiko Pörssiklubi lakkauttaa?

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Järkyttävä postaus. Kirjoittaja sanoo olevansa sananvapauden puolustaja, ja heti perään kirjoittaa listan vaatimistaan kansalaisvapauksia rajoittavista laeista, mitkä ovat kuin sotatilaan laadittuja.

Turun terrori-iskun tekijä sai tietojen mukaan innoituksensa teolleen sikäläisestä moskeijasta. Tekoa säesti tutut allahu akbar-huudot.

Kysyn: tulisiko näin ollen islamiin viittaava toiminta lakkauttaa laittomana maassamme ja islamilaisten seurakuntien varat takavarikoida?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Hyvä idea, ehkä satavuotisen historiamme paras. :)

Sitten palkataan ajatuspoliiseja, ja tehdään kotitarkastuksia, että saadaan selville kuka uskoo mihinkin.

Samalla työttömyyskin häviää, kun kaikki voidaan palkata vakoilijoiksia tai ilmiantajiksi.

Samalla voidaan kieltää väkivalta ja viina.

Mistä näitä näin älykkäitä ajatuksia oikein kumpuaa, suosittelen ehdokkuutta vaaleissa, sillä nämä ajatukset ovat koko kansan sydämmessä.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Aivan. Itse asiassa ajatuspoliiseja ei tarvita. Vähän aikaa sitten uutisoitiin, miten maamme viranomaiskäyttöön on Aalto-yliopiston toimesta laadittu järjestelmä, mikä käy läpi kansalaisten tekemiä verkkokirjoituksia ja tekee niistä yhteenvetoja syyttäjälle.

Mielestäni ollaan menty jo sen rajan yli, missä perustuslain takaamia kansalaisoikeuksia, etenkin poliittiseen sananvapauteen liittyen, rajoitetaan viranomaisten toimesta.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

- "Kysyn: tulisiko näin ollen islamiin viittaava toiminta lakkauttaa laittomana maassamme ja islamilaisten seurakuntien varat takavarikoida?"-

Jos Suomen oikeuslaitos olisi tasapuolinen eikä poliittinen, Koraanin levittäminen ja Muhammedin esikuvallisuutta saarnaavat islamilaiset yhteisöt olisi jo kielletty Suomessa.

Entä perustuslain takaama uskonnon vapaus?

No, jos se siitä on kiinni niin esim. Vastarintaliikehän voisi ilmoittautua uskonnolliseksi yhteisöksi. Sen jälkeen heillä olisi Suomen nykykäytännön perusteella uskonnon vapaus. Ilmoittavat vain että "kaikki mitä te sanotte vihapuheeksi kuuluu uskontoomme".

Adolf Hitler ei tiettävästi itse murhannut läheskään yhtä paljon ihmisiä kuin profeetta Muhammed, tuo profeetta jota Koraani kehottaa kaikkia muslimeja pitämään ikuisena esikuvanaan. Ja kyllähän monet pitävätkin.

Raimo Penttilä

Ja tälläistä sitten viljellään poliittisissa puolueissa... Pitäisi todella ajatella suomessa suomalaisena... Lait on tehty meitä suomalaisia varten ei maahanmuuttajia eikä paperittomia ja laittomasti maahan jääviä varten... Suomessa tulee vaan nationalismi nostamaan entistä enemmän päätään...

Pentti Kupari

Tämä kannattaa katsoa mitä äärioikeisto on ja miten se määritellään.

Jos "Äärioikeisto on kaikkea sitä, mistä vasemmisto ei tykkää" Jos vaemmisto ei jostain pidä sitä pitää vastustaa ja leimata kaikki se äärioikeistoksi. On tuo ajattelu älyllistä epärehellisyyttä.

https://www.youtube.com/watch?v=FVoLIeji9WY

Kirmo Joni

täytyy muistaa et jokaisella maalla pitää olla oikeus pitää oma maa selaisena kuin se on sitä ei voi kukaan tulla tuhoon ulkopuolelta ja se on kaikkein tärkein asia mikä on jokaisen maan oikeus . ja ketkä päästää maan sisälle semmoista väkee joka on jokaisen maan kultuurille uhaksi tuomittakoo ankarimmalla tavalla

Kirmo Joni

täytyy muistaa et jokaisella maalla pitää olla oikeus pitää oma maa selaisena kuin se on sitä ei voi kukaan tulla tuhoon ulkopuolelta ja se on kaikkein tärkein asia mikä on jokaisen maan oikeus . ja ketkä päästää maan sisälle semmoista väkee joka on jokaisen maan kultuurille uhaksi tuomittakoo ankarimmalla tavalla

Otto Tannenberg

Kaikilla on länsimaissa sananvapaus: natseilla, pedofiileillä, islamisteilla. Jälkikäteen sitten katsotaan, tuliko rikottua jotain lakia.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

"Kaikilla on länsimaissa sananvapaus: natseilla, pedofiileillä, islamisteilla. Jälkikäteen sitten katsotaan, tuliko rikottua jotain lakia."

Etukäteenkin voi tehdä jotain, esimerkiksi olla päästämättä Suomeen ihmisiä joiden uskontoon sisältyy kehotukset ateistien ja vääräuskoisten tappamisesta.

Kaikkihan me muistamme, kuinka Mellunmäen imaami Abbas Bahmanpour ilmoitti TV-lähetyksessä että homot tulisi tappaa. Demarien Tarja Filatov naureskeli vieressä.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Joskus MEP Paavo Väyrystä on arvosteltu siitä, ettei hän osallistu keskusteluun bloginsa kommenttiosiossa. Missä ne arvostelijat ovat nyt?

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Islamilaiset maatko ovat kunnostautuneet sananvapauden, ihmisoikeuksien ja
tasa-arvon puolustajina, saatika lasten oikeuksien vaalijoina ?

Erikoista, että näistä maista Suomeen tulleet tai etnisen taustansa perineet
tulevat tänne "opettamaan" sananvapautta ym. länsimaisia perusarvoja ? Melko
kornilta kuulostaa, kuten käsite ääridemokratiakin - lienee sisältää maahanmuuton
kaikilla herkuilla, kaikille kynnelle kykeneville, kaikilla saduilla ryyditettynä ?
Ja hintaan, mihin tahansa, koska Demareiden mielestä raha sikiää joka seinässä ?

Länsimaisessa demokratiassa saa ja pitää voida kritisoida mm. nykyistä haittamaa-
hammuuttoa, kuten islamilaisen massainvaasion mukanaan tuomia todellisia uhkia.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

-"Konkreettiset toimenpiteet asian ratkaisemiseksi:
Järjestö, jonka päämäärä tai toiminta rikkoo lakia, pitäisi kieltää."-

Onko Kamal Palani Jafi siis valmis lakkauttamaan kaikki Suomen islamilaiset järjestöt? Nehän nojautuvat Koraaniin ja haditheihin jotka ovat täynnä Suomen lakien vastaista vihakiihotusta.

-"Puolueita pitäisi voida kieltää, jos puolueen päämäärä on rajoittaa Suomen vapaata demokraatista järjestystä, tai puolue esimerkiksi vaarantaa Suomen olemassaoloa."-

Meillä ei onneksi taida olla islamilaista puoluetta, eikä sellaista voisi tuon sääntösi mukaan perustaakaan.

-"Kaikki väkivaltaiset tai väkivaltaan myönteisesti suhtautuvat järjestöt/ryhmittymät pitäisi kieltää ja tuomita oikeusistuimen edessä."-

Oletko varmasti tuota mieltä, Kamal Palani Jafi ...? Hyvä on jos olet, mutta imaamisi ei välttämättä tykkäisi siitä.

Koraani

Suura 9:123 Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat.

Suura 25:52 Älkää siis suostuko uskottomiin, vaan taistelkaa kaikin voimin heitä vastaan.

Suura 2:190-191 “Taistelkaa Allahin tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan … Surmatkaa heidät, missä heitä kohtaattekin … sillä epäjumalan palvelus on pahempi synti kuin tappaminen.”

Suura 2:193. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen.

Suura 8:12 “Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: ”Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa.”

Suura 2:193. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen.

Suura 8:39 Ja taistelkaa heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa. Mutta jos he taas mielensä muuttavat, kyllä Jumala näkee, mitä he tekevät.

Suura 5:51 Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä. Joka ottaa heitä ystäväkseen, kuuluu heihin. Allah ei johdata väärintekijöitä.

Suura 3:118. Te, jotka uskotte, älkää antautuko avomieliseen ystävyyteen muiden kuin teikäläisten kanssa; muut eivät jätä turmelematta teitä. He halajavat teidän perikatoanne, heidän vihansa on jo pursunut heidän suustansa; mutta se, mikä heidän sydämissään piilee, on vielä pahempaa.

Suura 3:28 Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä.

Suura 4:89. He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennen kuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin.

Suura 60:1. Te, jotka uskotte, älkää pitäkö Minun ja omia vihollisianne ystävinänne.

Suura 60:4 Me sanoudumme irti teistä ja niistä, joita te palvotte Allahin lisäksi. Me kiellämme teidät, ja välillämme on viha ja vihollisuus aina siihen asti, kunnes te uskotte yksin Allahiin.

Suura 9:123 Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat.”

Suura 2:89 Jumala kirotkoon uskottomat.

Suura 2:90 He keräävät vihaa vihan päälle. Uskottomia odottaa nöyryyttävä rangaistus.

Näin siis opetti profeetta Muhammed. Koraanissa on myös Mekan kauden lempeitä jakeita, mutta Koraani itse ilmoittaa että Allah kumosi ne uudemmilla (Koraani 2:106) mikäli ristiriitaa esiintyy (abrogaatio). Medinan kaudella kirjoitetut väkivaltaiset suurat valitettavasti kuuluvat niihin viimeisempiin.

Muslimit ovat tietoisia Koraaniin sisältyvästä abrogaation periaatteesta, mutta eivät mielellään puhu siitä "vääräuskoisille".

Verrataan tätä Mekan Koraanin jaetta

88:21 Jatka siis varoituksiasi, sinä olet juuri varoittaja, etkä ole heidän kaitsijansa. Mutta sitä, joka kääntää selkänsä ja jää epäuskoonsa, Jumala kurittaa suurella kärsimyksellä

Medinan Koraanin jakeeseen

8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»  Ja tämä siksi, että he niskoittelevat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, sillä jos joku niskoittelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, on Jumala totisesti ankara rangaistessaan. Tässä on rangaistus teille; maistakaa sitä siis! Uskottomia varten on tulen tuska.

Lopuksi: Kristuksen opetukset löytyvät Uudesta Testamentista, jos joku haluaa suorittaa vertailevaa tutkimusta Muhammedin opetuksiin nähden.

Käyttäjän PerttuHuovinen kuva
Perttu Huovinen

Sinä ressukka, et varsin edes tajua että tuolla otsikolla "Ihmisoikeuksien vastustajat eivät ansaitse sananvapautta" Käänsit sen oikeasti niin itseään vastaan kuin pystyy. Oikeasti, kuinka typerä voi olla, jos päästää tuollaista suustaan? Sinä et ansaitse sananvapautta enää jatkossa. Eli pidät suusi jatkossa kiinni. Omien sanojesi mukaan. Sitten sanon vielä pahalla... sinä et ole ollut sukusi puolesta/kautta ansaitsemassa sitä sananvapautta, mikä syntyperäisillä suomalaisilla on. Sinä olet kurdi ja ylpeä siitä. Mene kertomaan se Kurdistaniaan. Kertomaan sinne että miten "sinun mielipiteesi" on "ainoa oikea" ja miten "muut mielipiteet ovat vääriä". Ei taida onnistua. Ihan niinkuin tuokaan aivopieru ei onnistu Suomessa. Eikä sinulla oikeasti ole haluakaan, paljon helpompi elämä suomalaisten verorahoilla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset